Kerroin yks ilta ukolleni paniikkihäiriöstä. En ole pahoja kohtauksia saanut enää vuosiin, mutta tiedän että sairaus ei lähde koskaan täysin pois. Vieläkin huomaan aika-ajoin pieniä oireita ja osaan näin välttää asioita, joista oireilu pahenisi.
Usein jos oon oikeen kipeenä, niin en jaksa niin taistella näitä oireita vastaan ja saan pahempia olotiloja (en kuitenkaan kunnon kohtauksia), kuin terveenä ollessani.
Päätin tosiaan kuitenkin kertoa. Onhan se hyvä, että Ukko tietää mistä on kyse, kun nämä vaikuttavat paljon mun elämään nykyäänkin. Esimerkiksi joskus olen herkemmällä päällä, ja en pysty välttämättä katsoa aivan kaikenlaisia elokuvia, tai edes kuuntelemaan niitä taustalla, kun Ukko niitä katsoo. Tämä taas tykkää esimerkiksi kaikesta henkiin ja kummituksiin liittyvistä leffoista ja dokkareista aivan tajuttomasti. Kerran olen joutunut pyytämään, että lopettaisi katselun, kun muuten sekoo pää.
Nyt halusin siis selittää asiaa tarkemmin. En pyydä vain siksi, että olisin paskamainen vaan oikeasta syystä. Kerroin tarkkaan pahimmat oireeni, mitä joskus on ollut. En ole puhunut niistä näin paljon koskaan kenellekään. Jostain syystä silti tuntui, että hänelle tosiaan voin kertoa.
Tähän pitkään selostukseeni Ukko vastasi tiuskasten jotain vihaisena. Vaihtoi sitten puheenaihetta.
Sanoin myöhemmin sitten, että välillä oikeesti tuntuu ettet välitä siitä mitä kerron sulle.
Tuntui, että olisi suuttunut siitäkin. No hyvät yöt kuitenkin toivoteltiin sydämien ja pusujen kera. Tiesin, ettei se oikeesti vihanen ainakaan ole..ainakaan paljon.
Seuraavana iltana Ukko yhtäkkiä kesken muun keskustelun tokaisi "Mun pikkusiskolla on ollu samantyylisiä paniikkikohtauksia."
Ukko siis tarvitsee ajan prosessoida ja ajatella halki tärkeät asiat. Ottaa ne sitten puheeksi kyllä. Tuntui tajuttoman hyvältä kuulla tuo lause. Ja todeta, että helkutti, tuohan tosiaan välittää ja kuuntelee mitä puhun!
Tänään myös Ukko kehui mun ulkonäköä sellaisella tavalla, jota en nyt tänne julkaise. Mutta sen verran paljastan, että varmasti kaikki tiedätte etten pidä itseäni mitenkään hyvän tai haluttavan näköisenä...etenkään vähissä vaatteissa. No selvästi sitä olen kuitenkin Ukon mielestä. Ei tällaista pyyntöä olisi muuten mulle heittäny.
Tosi hyvä mieli tuli tästäkin.
Ukko oli vielä tilannu mulle yhden lahjan! En ensin edes uskonut. Ajattelin että se oli joku läppä, ei ollut.
Kerroin joskus aiemmin, että olen työharjottelussa. Pian tämä asia muuttuu, kun harjottelujakso loppuu. Tai no tämän jälkeen alkaa toinen harjottelujakso, toisessa paikassa.
Mutta! Asia jonka halusin kertoa ja mikä muuttuu on se, että mua pyydettiin tähän nykyiseen paikkaan oikeasti töihin! Työt alkaa heti, kun valmistun keväällä! Jes! Vihdoin tuntuu, että elämässä alkaa olla oikea suunta.
Treeniä on nyt paljon. Teen lähes jokapäivä lihaskuntotreeniä ja juoksen 3 - 4 kertaa viikossa.
Oon oikeesti onnellinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti