Ei paljon ehdi blogiin kirjoitella, vaikka asiaa olisi paljon. Teen tosiaan kolmivuorotyötä ja yhden työviikon aikana voi olla vaikka kaikkia kolmea vuoroa. Ei tosiaan mitään viikko aamua, viikko iltaa jne, vaan kaikkea sekasinsa.
Samaan aikaan pakkaillaan kotia laatikoihin. Ens kuun lopussa nostamme kytkintä ja vaihdamme kaupunkia. Saimme Ukon kanssa toivomamme vuokrakämpän. Ei kannata vielä omaa ostaa, kun vasta muutetaan yhteen. Katsellaan hetki näin.
Uusi työpaikkakin odottaa. Ei oikeestaan jännitä edes maisemanvaihto. Olen kuitenkin aikalailla aina halunnut tästä kaupungista pois. Pienempään. Nyt se haave toteutuu.

Tyttö pääsee pienempään kouluun. Turvallisemmalle alueelle. Ulkona voi leikkiä hieman myöhempäänkin illalla, eikä tarvitse pelätä että jotain sattuu.

Olen ollut sairaslomalla pari päivää. Sain keskenmenon. Tunteet ja ajatukset on aivan sekaisin. Ne kuvat ei koskaan poistu mielestä. En oo nukkunu sitten torstai-perjantai yön. Ei vaan saa unta. Aina kun vaipuu pieneen horrokseen, puoliuneen niin hätkähdän hereille. Aamuyöstä nukahdin puoleksi tunniksi. Heräsin siihen, kun näin unta, että Ukko usutti koiransa mun kimppuun. Tunsin kuinka koiran hampaat pureutui mun nilkkaan.

Vatsa on ollut törkeen kipeä. Kauankohan tätä jatkuu?
Huomenna pakko mennä töihin. Aivan pakko. Niin tosin ajattelin eilenkin. Soitin kuitenkin, etten voi tulla. Ihmiset ahdistaa. En haluaisi nähdä ketään muuta, ku Ukon nyt.
Entä jos en pärjää töissä? Jos sinne tulee joku, joka on juuri saanut keskenmenon? Alanko itkeä potilaan aikana? Pystynkö siihen..